Kun ne kiteytyvät verrattain matalalla, muutaman kilometrin syvyydellä maankuoressa, niin jalokiviä on päässyt kiteytymään. Lisäksi pegmatiitin synnyttäneen graniitin on pitänyt sisältää hieman tavanomaista enemmän niitä harvinaisia alkuaineita, joita sisältyy jalokiviin, esimerkiksi berylliumia. Luumäen tapauksessa pegmatiitti on NYF-tyyppinen, eli se sisältää runsaasti myös mm. niobia, yttriumia ja fluoria. Pegmatiitin syntyyn maankuoressa pitää siis liittyä todella monta onnekasta yhteensattumaa, jotta lopputuotteeksi saataisiin jalokivipegmatiittia. Luumäellä graniittisen magman vesipitoisin ja kevein osa purkautui voimalla vielä jähmeään maankuoreen. Siihen se pullisti magmapussin, joka alkoi kiteytyä reunoilta sisäänpäin. Ensin kiteytyi kerros kirjomaasälpää, sitten kookkaista maasälvistä ja kvartsista koostuvaa massaa ja lopulta keskustaan muotoutui vaaleanharmaasta kvartsista koostuvaa kiveä, niin sanottua kvartsiydincä. Jalokivipegmatiitti onkin ral<enteeltaan kuin jättiläiskokoinen geodi , kuin eräänlainen al<aattimuodostuma, vaikka sen mineraalit ovat aivan muuta kuin kuie-uista kvarts1a. Kun ja jos pegmatiitista jää vielä tässä vaiheessa ylimääräistä kuumaa suolapitoista vettä, niin se pystyy pegmatiitin pääosin jo muotouduttua liuottamaan ja avaamaan kvartsiytimen vierelle vesitaskuja. Niihin yleensä muodostuvat esiintymän parhaimpia jalokiviä sisältävät kideontelot. Näin tapahtui Luumäen jaloberyllejä sisältävässä pegmatiitissa. Luumäellä kuuma, lähes kaasumainen vesi, geologien kielellä fluidi, liotti pegmatiitin aikaisemmin kiteytyneitä mineraaleja, kuten tavallista berylliä ja kalimaasälpää. Avautuneisiin vesi taskuihin kiteytyi lopulta albiittia, jaloberylliä, savimineraaleja ja raudan sekundaariaineksia ruskeana täytteenä. Vesi oli tässä vaiheessa hapanta ja se liuotti aikaisemmin syntyneen topaasin pois. Samoissa onkaloissa ei tästä syystä Luumäelläkään tavata berylliä ja topaasia, vaan pelkästään jompaa kumpaa. Luumäen jaloberyllej ä synnyttänyttä mineraalivettä on säilynyt näihin päiviin saakka. Sitä löytää mikroskooppisina pisaroina jaloberyllin sulkeumina. Mineralogiassa niitä kutsutaan fluidisulkeumiksi, kiteytymisen vaiheisiksi nestejäänteiksi. Monet hiotutkin jaloberyllit sisältävät niitä, vaikka luuppipuhtaita olisivat. Harva voi kehua korussaan olevan peräti 1620 miljoonaa vuotta vanhaa mineraalivettä! Luumäen pegmatiitti onkin yksi vanhimmista tunnetuista jalokivipegmatiiteista. Maailmalla jalokivipegmatiitit ovat yleensä noin 500 miljoonan vuoden ikäisiä tai sitä nuorempia. D KIRJALLISUUTTA Kinnunen, Kari A. 1991. Luumäen jaloberyllin sulkeumatutkimus, gemmologiset ominaisuudet ja kuvaopas tyyppisulkeumista. GTK arkistoraportti M 19/ 3123-3133/91/1, 33 s. Netissä GTK hakkupalvelussa: http/ /hal<lm.gtk.fi/fi/reports Luumäen jalokivikaivoksen omistajan Timo Röngän pihalla säilyttämä suurehko näyte Luumäen jaloberyllejä sisältävästä onkalon kappaleesta mahdollisti jaloberyllin kiteytymishistorian tarkemman selvittämisen. Näytteen perusteella kvartsiytimen viereisissä kideluolissa (yläkuva) jaloberylli on kiteytynyt yhtä aikaa albiittisälöjen kanssa (kuva oikealla). Lopuksi jaloberyllin pinnat oat syöpyneet ja siinä vaiheessa onkaloon on kiteytynyt limoniittimaista savimineraalimassaa, jossa on mm. kaoliniittia sekä raudan vesipitoisia oksideja. Kuvat: Kari A. Kinnunen MINERALIA • 2; 2016 21
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=