(!) ~~ ~" ~ cC -=~ • 0 0 , crxo 0 0 ~ f"' c;;sz.;, ~ 0 !==> 0 'C7 6 ~ dl) 0 O> (9 - 0 (J ~ crO ca.> ~ ~ ,&tif) 0 El ~) (10) ~ 0 ~ D • - ~ , 11a, ,c:, -~ 0~ ~ 0 Ov° -- ~ Luumäen jaloberylleissä on mikroskooppisia pisaroita noin 1620 miljoonaa vuotta vanhaa mineraalivettä. Tästä suolaisesta vedestä jaloberyllit kiteytyivät noin 400-490 asteen lämpötilassa. Suolapitoirnus oli 7 prosenttia NaCl ekvivalenttia (noin 7 kertaa rnolaisempaa kuin Itämeren vesi). Kuva-alan leveys on 1,2 mm. Kuva: Kari A. Kinnunen Kari A. Kinnunen , Geologian tutkimuskeskus Pegmatiitit ovat oikukkaita armaan joka kiviharrastaja alkaa etsiä jalokiviä, kun näkee karkeita graniittisia kiviä, joita myös pegmatiiteiksi kutsutaan. Mutta miksi niin harvassa pegmatiitissa lopulta on jalokiviä? Ja miksi jalokiviä sisältäviä onkaloita on tavattoman vaikea paikallistaa kaivostoiminnan suunnittelemiseksi, kuten Luumäen kaivoksen historia osoittaa. Ensin geologiaa. Tavalliset pegmatiitit ovat kiteytyneet pelkästään kivisulasta eli magmasta. Tällöin niissä on yleensä vain kvartsia, maasälpää ja kiilteitä sekä joskus tavallista turmaliinia ja granaattia. Niissä ei siis ole jalokiviä ja hyvin harvoin edes korukiviä, kvartseja lukuun ottamatta. Eräissä harvinaisissa pegmatiiteissa, kuten Luumäellä, kiteytyminen on ensin alkanut kivisulasta, mutta lopuksi kiteytyminen on vielä jatkunut kivisulasta erottuneesta kuumasta ja harvinaisia alkuaineita sisältäneestä vesiliuoksesta. Tällaisessa pegmatiitissa voi olla kideonkaloita ja niissä keräilymineraaleja ja jopa jalokiviä. Nämä pegmatiitit ovat kiteytyneet lähellä maanpintaa, korkeintaan muutaman kilometrin syvyydessä. Pelkästä magmasta syntyneet ovat kivettyneet syvemmällä. Edellytyksenä on lisäksi se, että graniittinen sula on sisältänyt haihtuvien ainesten, kuten veden ja hiilidioksidin lisäksi fluoria, booria, fosforia ja joskus litiumia. Nämä alkuaineet pystyvät alentamaan sulasta kiteycyvien mineraalien syntylämpötilaa, jolloin haihtuvien aineksien osuus pääsee kasvamaan. Lisäksi ne ovat juuri niitä raaka-aineita, joita jalokivien syntyyn kaivataan. Jalokiviluokan kiteet tarvitsevat myös vapaata tilaa kasvaakseen. Jalokivikiteenhän pitää olla kaikin puolin täydelliseksi kasvanut ja puhdas yksilö. Pegmatiitissa pitää siis olla onkaloita, jotta jalokiville olisi kasvunvaraa. Avoimia onkaloita voi olla vain melko lähellä maanpintaa syntyvissä pegmatiiteissa, sillä syvemmällä maankuoren paine puristaisi avoimet tilat ja niiden kiteet kasaan. Onkaloiden lisäksi jaloberyllien ja muiden jalokivien kiteytyminen edellyttää tarpeeksi suuria määriä kuumaa vettä, johon on liuennut noiden mineraalien synnyn vaatimia ainesosia. Muutaman kilometrin syvyydellä maankuoressa on aina kuumaa vettä, mutta se on liian puhdasta synnyttääkseen erikoisempia kiteitä, kalsiittia ja kvartsia lukuun ottamatta. Lisäksi halkeamissa piilevä vesi voi pysytellä lähes paikallaan jopa miljoonia vuosia. Jalokivien synty on siis vaatinut aivan erityistä, virtaavaa ja suolapitoista sekä harvinaisista alkuaineista, kuten jaloberylli berylliumista, rikastunutta vettä. Joissakin pegmatiiteissa nämä kaksi tärkeintä edellytystä, onkalot ja kuuma mineraaleja synnyttävä vesi, ovat täyttyneet. Jalokivipegmatiitit ovatkin hyvin vesipitoisia ja samalla harvinaisia alkuaineita sisältäviä graniittipegmatiitteja. l(1v1harrastajan Kuvalehti
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=